JOHANN SEBASTIAN BACH (1685 - 1750) DIE KUNST DER FUGE BWV 1080 The Art of Fugue - L'Art de la Fugue Jouni Somero, piano Jubal 1997 Tupla-cd: JCD-20 (20 e) Takaisin tuoteluetteloon

Disc 1 Contrapunctus 1, Contrapunctus 2, Contrapunctus 3, Contrapunctus 4, Contrapunctus 5, Contrapunctus 6, a 4 in Stile francese, Contrapunctus 7, a 4 per Augmentationem et Diminutionem, Contrapunctus 8, a 3, Contrapunctus 9, a 4, alla Duodecima, 10 Contrapunctus 10, a 4, alla Decima, Contrapunctus 11, a 4, Contrapunctus 12, a 4 (rectus = inversus), Contrapunctus 13, a 3 (inversus = rectus, rectus = inversus), Contrapunctus 15, Canon alla Ottava Disc 2 Contrapunctus 16, Canon alla Decima, Contrapuncto alla Terza, Contrapunctus 17, Canon alla Duodecima, in Contrapuncto alla Quinta, Contrapunctus 14, Fuga a 3 (4) soggetti, Contrapunctus 18, Canon per Augmentationem in contrario motu

J. S. Bach: Die Kunst der Fuge

Elinaikanaan Bach ei nauttinut sellaista yleistä suosiota kuten esim. kansainvälisesti tunnustettu ooppera-säveltäjä G. F. Händel. Bach tunnettiin poikkeuksellisen taitavana urkurina ja klaveerin soittajana. Bachin Matteus-Passio, joka on nykyisin yksi esitetyimpiä suuria kirkkomusiikkiteoksia, esitettiin ensi kertaa Bachin kuoleman jälkeen v. 1829. Tuolloin esityksen johti säveltäjänä paremmin tunnettu Felix Mendelssohn. Bachin viimeistä teosta "Die Kunst der Fuge" on aikoinaan pidetty yksinomaan teoreettisena rakennelmana, mikä selittyy osittain sillä, että romantiikan ajalta periytyvät urkutyypit eivät soveltuneet Bachin ankaran polyfonian esittämiseen, ja Bachia ei pianolla juuri soitettu. Niinpä 1920-luvulla, jolloin teos kokonaisuudessaan vasta kantaesitettiin, turvauduttiin erilaisiin soitinyhtyeisiin. Mahdollisesti valintaan vaikutti myös teoksen partituurimainen alkuperäispainos. Vasta 1950-luvulla, kun cembalo oli otettu yleisesti käyttöön vanhaa klaveerimusiikkia esitettäessä, oltiin valmiita myöntämään, että Die Kunst der Fuge on kosketinsoittimelle sävelletty, esitettäväksi tarkoitettu teos. Suomalainen ensiesitys tapahtui urkuri Enzio Forsblomin toimesta 27.3.1962. Teoksen esittämiselle tuskin olisi ollut edellytyksiä kymmenen vuotta aiemmin, jolloin konserttiohjelmassa ei juurikaan esiintynyt Bachin edeltäjien musiikkia. 50-luku merkitsi erityisesti urkureiden vähittäistä perehtymistä tähän aikaan, josta löytyvät myös Die Kunst der Fugen henkiset juuret. Mikään helppo teos ei "Fuugan tekemisen taito" ole kuulijallekaan. Se on ehkä abstrakteinta ja teoreettisimmin latautunutta musiikkia, mitä historia tuntee. Ja mitä abstraktimmalle tasolle tullaan ja kuta vähemmän musiikki herättää kuulijassaan välittömiä tunne-elämyksiä, sitä enemmän musiikin muodot alkavat saada arkkitehtonista, kolmiulotteista ja veistoksellista hahmoa. Soittajan kannalta Die Kunst der Fuge on paradoksi: äärimmäisessä ankaruudessaan teos antaa nimittäin tulkitsijalleen monessa suhteessa äärimmäisiä vapauksia: fuugien järjestys ei ole yksiselitteinen, esitysviitteet ja tempomerkinnät puuttuvat lähes kokonaan ja eri osien dynamiikan rakentaminen antaa esittäjälle lukemattomia vaihtoehtoja ja hahmottaa teoksen kokonaisuus. Myös tulkintatradition puuttuminen lähes viime vuosiin asti, jolloin teoksesta on ilmestynyt useita urkulevytyksiä, antaa vapautta. Hämmästyttävää kyllä, pianistit eivät ole olleet kovin innokkaita tarttumaan teoksen haasteisiin. Teoksen noin 70 levytyksestä vain viisi on tehty pianolla ja konserttiohjelmissa teos on ollut vielä harvemmin. Ennen Kuopion konserttiani 1.9.1996 ei teosta ole tietääkseni Suomessa esitetty pianolla kuin kerran: 1993 sen soitti Tatjana Nikolajeva. Koska fuugien järjestys ei ole kaikilta osin säveltäjän, vaan hänen poikansa Carl Philipp Emmanuelin, joka julkaisi teoksen ensipainoksen 1752, olen sijoittanut ensimmäisen kaanonin keskeneräisen loppufuugan jälkeen. C.P.E. Bach kirjoitti kohtaan, mihin viimeinen fuuga loppuu: N.B. tekijä kuoli, kun hänellä oli työn alla tämä fuuga, jossa nimi B.A.C.H. on kontrasubjektina. Ensimmäinen kaanon on musiikkia, joka on kuin toisesta maailmasta. Lisäksi sijoittamalla se loppuun koko teos muistuttaa muodoltaan kaarta, joka alkaa tyhjyydestä (=yhdestä äänestä) ja kehittyy nerokkuudessaan ylittämättömäksi teeman, vastateemojen ja niiden käännösten kudokseksi ja palaa jälleen tyhjyyteen (=teoksen alkusäveleen d). Oma kiinnostukseni teokseen alkoi oikeastaan hyvin "ulkoisista" syistä. Esitettyäni 1992 Das Wohltemperierte Klavier -teoksen molemmat osat aloin miettiä seuraavaa Bach-projektia ja looginen valinta oli juuri Die Kunst der Fuge. En tuntenut teosta kuin nimeltä ja maineelta. Olin lukenut kirjoituksia, joissa sitä pidettiin vain tutkijoiden käyttöön tehtynä monumenttina. Itse en ollut vakuuttunut tästä teoriasta, sillä olihan Bach ennen muuta käytännön muusikko eikä vain säveltäjä. Esitettyäni teosta muutamia kertoja konserteissa olen vakuuttunut, että siitä saa myös "oppimaton" kuulija elämyksiä, ajattelun aihetta sekä henkistä ravintoa. Tietysti esim. peilifuugien nerokkuus ja matemaattinen kauneus paljastuu vasta nuotteja lukemalla, mutta tässä juuri piilee Die Kunst der Fugen salaisuus: se on suurta musiikkia usealla eri tasolla. Luulenpa, että Die Kunst der Fuge tulee seuraamaan minua ja toivottavasti myös Sinua vielä pitkään. Jouni Somero.

Jouni Somero (s. 12.8.1963) aloitti musiikkiopinnot 8-vuotiaana uruilla ja vaihtoi 12-vuotiaana pianoon, jonka opettajana toimi mm. Risto Lauriala. Tammikuusta 1981 Somero opiskeli Sveitsissä Lausannen konservatoriossa ja vuosina 1982-89 Kölnin musiikkikoulussa professori Herbert Drechselin luokalla. Erityisesti Lisztin tulkintaa Somero on opiskellut legendaarisen Georges Cziffran johdolla. Myös amerikkalainen virtuoosi Michael Ponti on toiminut Someron musiikillisena neuvonantajana. Kaudella 1986-87 Somero soitti suurella menestyksellä Liszt-iltoja Suomessa ja Saksassa sekä esiintyi  orkesterisolistina Liszt-ohjelmin (Totentanz, Unkarilainen Fantasia, Malediction) mm. Unkarissa. 16-vuotiaana pitämänsä ensimmäisen oman konsertin jälkeen Jouni Somero on konsertoinut kotimaan lisäksi mm. Brasiliassa, Unkarissa, Italiassa, Tanskassa, Australiassa ja Saksassa. Radio- ja TV-esiintymisiä hänellä on ollut Suomessa, Saksassa ja Brasiliassa. Jouni Somero työskentelee säännöllisesti myös useiden huippulaulajien ja instrumentalistien kanssa. Kesällä -87 Somero palkittiin diplomilla Rio de Janeiron kansain-välisissä musiikkikilpailuissa. Vaikka Somero onkin tunnettu suurta taituruutta vaativien teosten tulkitsijana, sisältyy hänen laajaan ohjelmistoonsa myös klassikoita: v. -92 hän esitti kahden konsertin kokonaisuutena Bachin Das Wohltemperierte Klavier 1. ja 2. osan, v. -93 Beethovenin 5 piano-sellosonaattia ja 10 piano-viulusonaattia, v. -94 Beethovenin 5. sinfonian Lisztin pianosovituksena ja v. -96 Bachin Die Kunst der Fugen. Jouni Somero on levyttänyt saksalaiselle ITON-levymerkille Lisztin teoksen 12 Etudes d'execution transcendante. Se julkaistiin vuoden 1990 alussa.  Somero on myös esittänyt mammuttimaiset 70 minuuttia kestävät 12 transkendentaalista etydiä konserteissa ja esitykset ovat innoittaneet kriitikot ilmaisuihin "suomalaispianistin voimannäyte", "pianotekniikan ihme" ja "huimaa taituruutta". Vuodesta 1993 lähtien Somero on levyttänyt kuusi albumia MILS-levymerkille. Hän on aloittanut myös koko Rachmaninovin soolopianotuotannon taltioimisen. Viime vuosina Jouni Somero on esiintynyt ahkerasti; esimerkiksi vuonna 1995 hänellä oli 103 ja vuonna 1996 105 konserttia.